lauantai 3. maaliskuuta 2012

Aloitus

OUKEI nyt alkaa julkinen terapiani aka blogini.
Puhun täällä sitten kaikkea paskaa elämästäni silloin tällöin.
Tarkoituksena olisi puhua kaikesta itselleni tärkeästä, pitää sisällään kaiken typerän sheissen kuten vaatteet ja opiskelut ja työt ym. mutta toisaalta myös minulle OIKEASTI tärkeät asiat.

Olen nimittäin alkanut elämässäni keskittymään lähiaikoina ns. tosiin asioihin kaiken ns. pinnallisen (ulkonäkö, status, suosio jne.) sijaan. Minulla on kuitenkin uuden ajatteluni kanssa major ongelma: elämästä on tullut helevetin tylsää. 

Siis seriously, mitä tekemistä enää on, jos ei enää pyri kasvattamaan omaisuuttaan, parantamaan ulkonäköään, saamaan parempaa työtä/koulutusta, olemaan suositumpi? Myönnän, tähän astisessa elämässäni lähes kaikki ilo/nautinto on tullut siitä, että SAAVUTAN jotain. Ja siksi elämästäni tulee uskomattoman tylsää, kun lopetan suorittamisen. Mistä muusta voi tulla iloiseksi, kuin saavutuksista? 

Tämän ongelman kanssa painiskelen tässä. Easy solutionhan olisi että fine, keskityn sitten pinnallisuuksiin, jos kerran saan niistä iloa, MUTTA KUN EN ENÄÄ HALUA! Siis haluan olla onnellinen, mutta en halua, että onneni riippuu näistä pinnallisista asioista.
Syynä on se, että
A. tiedän, että monet entiset ilonaiheeni tuovat minulle iloa, mutta vahingoittavat muita (esim. matkustelun tai shoppailun epäekologisuus)
B. tiedän, että kaikki, mitä voin saada, voidaan myös ottaa minulta pois. Siksi en halua enää niin paljoa tavoitella ns. katoavaisia asioita. Siinä ei ole mielestäni mitään vikaa, jos tunnen hetkellistä nautintoa jostakin pinnallisesta, mutta en halua enää asettaa tavoitteitani, rakentaa elämääni tuollaisten asioiden varaan.

Näin ollen aion tässä blogissa kertoa yrityksistäni löytää jotain ns. oikeaa, jotain sisältöä elämääni vanhojen, epätodellisten huolien ja pyrkimysten tilalle. Jotain tekemistä, josta nautin, mutta joka vahingoittaisi muita olentoja mahdollisimman vähän. Aion myös tässä blogissa kertoa niistä asioista, jotka OVAT tärkeitä ja tosia minulle.

Vaikka saatan kyllä kertoa vaatteistakin :)

Myöhemmin lisää
T. Hämmentynyt

Ps. Tajusikohan kukaan nyt mitä tarkoitin? Oh well

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti